Professori Esko Valtaoja ja emerituspiispa Juha Pihkala jatkavat tieteen ja uskon vuoropuhelua. He ovat kirjoittaneet uuden kirjan "Tiedän uskovani, uskon tietäväni". Arvoisien herrojen edellinen kirja "Nurkkaan ajettu Jumala" vuodelta 2004 on ehkä parastasoisinta tieteen ja uskon syvätasoista pohdintaa, mitä Suomessa on harrastettu.
Esko Valtaoja on harvoja luonnontieteilijöitä, jotka vahvasta perusskeptisyydestään ja agnostimistaan käsin suostuvat käsittelemään jumala- ja luomisuskoa ideologisesti neutraalilla tavalla. Piispa Pihkala puolestaan on humanistiksi harvinaisen perehtynyt luonnontieteisiin, vaikka papeille tähtitieteen ja kosmologian harrastus on varsin perinteinen ja vanha huvi!
Aamulehti kunnostautuu erinomaisesti pitämällä yllä tieteen ja uskon välistä keskustelua. Vain muutama päivä Hawkings-uutisen jälkeen se julkaisi lyhyen kirjoituksen arvoisien herrojen uudesta teoksesta sunnuntaina 5.9.2010 (s. B15).
Aamulehden uutinen kertoo kirjasta todella vähän. Joudun siis ostamaan pian kaksi kirjaa, Hawkingsin ja Valtaoja-Pihkalan.
Kirjoituksessa on kuitenkin tuotu muutama varsin mielenkiintoinen näkökohta haastattelemalla kumpaakin miestä.
Valtaoja ihmettelee, kuinka uskonnollisuus voi jäädä kenellekään päälle. Häneltä kun se katosi yläasteen ja lukion kynnyksellä. Näyttää siltä, että Valtaoja omasta lähtökohdastaa olettaisi, että kun aivot alkavat olla täyteen ladattuna, uskonnollisuus väistyy. Ajatuksessa on pieni vivahde, että uskonnollisuus on lapsellista ja järjetöntä. Jos vain ihmiset lukisivat, opiskelisivat ja olisivat viksuja, niin uskonnollisuus häviäisi. Tämä ajatushan oli myös Ranskan ateistisen vallankumouksen perusajatuksia 1790-luvun alussa. Kun kaiken paikalle pannaan järki, uskonto kaikkoaa. Vähän samaa ajatteli aikoinaan Marx ja hänen seuraajansa, kun tieteellisen materialismin piti hävittää kaikki taikauskoinen uskonnollisuus.
Valtaoja ei toki vie ajatustaan aivan valistuksen ja marxilaisuuden lähteille saakka. Hän sanoo avoimesti, että sekä hänellä että hänen pappistutuillaan on sama maailmankuva. He eivät siis ole yhtään erimieltä siitä, millainen maailma on. Mutta, he antavat sille eri tulkinnan. Valtojakin näkee sen, että vakaumus olla näkemättä Jumalaa ja olla uskomatta siihen on tulkinnallinen asia, ei siis itse maailmankuvan looginen seuraus. Valtaoja osoittaa selvästi hyvää kykyä nähdä maailmankuva ja maailmankatsomuksen ero, ja ymmärtää myös oman ajattelunsa tulkintoja.
Valtaoja näyttää ajattelevan uskonnollisuutta jonkinlaisena alttiutena uskoa yliluonnollisia selityksiä. Kun asia esitetään noin, tulee tietysti jälleen vastaan jonkinlainen vastakkainasettelu luonnollisen selityksen ja yliluonnollisen selityksen välillä. Sen taustalla on alussa häivähtänyt ajatus, että jos ihmiset vain tietäisivät, ei yliluonnollista tarvittaisi eikä sen kaltaisia selityksiä. Minulle syntyy pieni vaikutelma, että Valtaoja ei aivan ymmärrä, mistä uskonnollisessa maailmankatsomuksessa on kysymys. En ainakaan tunnusta, että uskonnollisuuden luonteeseen kuuluisi perustellun tiedon hylkiminen ja sen tilalle yliluonnollisen selityksen asettaminen, siis uskon ja tiedon vastakkainasettelu.
Valtaoja tekee myös erittäin oleellisen kysymyksen, joka tieteentekijälle jää: "miksi olettaa sellaista, jota ei tarvitse olettaa?" Tuolla kysymyksellä ratkaistaan maailmankuvan ja maailmankatsomuksen linjaus.
Pihkala tarttuu Valtaojan kysymyksiin juuri maailmankatsomuksen näkökulmasta. Hän tekee miksi-kysymyksen. Jos kysytään, miksi maailmaa pitäisi rakentaa, ei luonnonlaeista, siis maailmankuvasta, löydy siihen vastausta.
Pihkala myös tarttuu kysymykseen maailmankatsomuksen paikasta. Jos on vain pelkkä maailmankuva, pelkkä kylmä maailma, jonka toiminnan tunnemme, eikö ihmisen kannattaisi ottaa lyhyen hetkensä aikana elämästä kaikki irti. Ihminen pystyy kyseenalaistamaan puhtaan itsekkään toiminnan, eikä se Pihkalan mukaan johdu pelkästään järjestä. Ihminen pystyy moraaliseen vaihtokauppaan, mutta tarvitseeko puhtaan itsekäs toisen hyväksi toimiminen kuitenkin motiivikseen täysin puolueettoman instanssin, eli Jumalan. Pihkala siis kysyy, mikä voi olla täysin naturalistisen moraalin pitävä kulmakivi. Pihkala myös esittää kysymyksen, että vaikka evoluution myötä lajit ovat kehittyneet, ovatko ne kehittyneet edellistä korkeammiksi lajeiksi. Pihkalan mukaan lajien ylevyyden kasvu evoluution myötä on toiveajattelua.
Kahden miehen puheenvuorot avaavat mielenkiintoisen väylän maailmankuvan ja maailmankatsomuksen väliin.
Valtaojan on selvästi vähän vaikea hahmottaa maailmankatsomuksen merkityksiä. Hän ymmärtää itsellään olevan tulkinnan tästä maailmasta, siis maailmankatsomuksen. Silti hän kysyy, miksi täytyy olettaa sellaista, mitä ei tarvitse olettaa.
Maailmankatsomus on ihmislähtöinen. Ellei ole ihmistä ja ihmisen kysymyksiä, ei ole maailmankatsomuksia. Maailmankatsomus on vastaus ihmisen kysymykseen, joka koskee merkitystä ja tarkoitusta. Voisi sanoa, että maailmankatsomus on humanistinen ilmiö, siis ihmisen synnyttämä ilmiö. Sen vuoksi maailmankatsomus koskee niin usein kysymyksiä kuten hyvä ja oikeudenmukaisuus. Maailmankatsomus synnyttää etiikan ja moraalin kysymykset. Myös uskonnon.
Kun valtaoja kysyy, miksi pitää olettaa sellaista mitä ei tarvitse olettaa, hän kysyy aivan kuin hän puhuisi maailmankuvasta. Kun kuvaamme tämän maailman objektiivista toimintaa, ei varmaankaan tarvitse olettaa sellaista mitä ei tarvitse olettaa. Tosin yhden poikkeuksen myönnän. Se on kysymys maailman äärimmäisestä alkuperästä ja maailman olemassaolon perustasta. Tosin, sekin on mielestäni maailmankatsomuksellinen kysymys siltä osin kuin tiede ei voi kysymystä kaiken alkuperästä saavuttaa. Havaittavan maailman olemassaolo on yhteinen leikkauskohta empiiriselle tieteelle ja luomisuskolle.
Kun siirrymme maailmankatsomuksen puolelle ja kysymme elämän mieltä ja merkityksiä, tietysti oletamme paljon. Silloin ei oleteta sellaista mitä ei tarvitse olettaa, vaan on välttämätöntä jokaisen olettaa jotakin, joka jää vain olettamukseksi. Jokaisella on ajatus elämän tarkoituksesta ja merkityksestä. Siihen vastaavia maailmankatsomuksia on valtavasti: aatteita, ideologioita, poliittisia suuntia, epäilemättä myös talous ja talousjärjestelmät vastaavat jossain määrin merkityksen kysymyksiin.
Voisimmeko siis sanoa kokoomuksesta tai sosiaalidemokraateista, että miksi olettaa sellaista mitä ei tarvitse olettaa. Tai sanoisimmeko niin martoista tai SPR:stä? Sanoisimmeko samalla tavoin näistä samoista, että miksi joillakin jää maailmankatsomus päälle vielä 15-ikävuoden jälkeenkin? Luulen, että emme sanoisi. Emme sano, koska tämän kaltaiset maailmankatsomukset vastaavat elämän tarkoitusta ja merkitystä koskeviin kysymyksiin, ja kaikki tietävät, että se ei ole vain tavallista ja normaalia, vaan että jossain määrin ihmisen kuuluu niin tehdä. Mutta siitä huolimatta Valtaoja ihmettelee tätä samaa ilmiötä uskonnon osalta. Valtaoja näyttää ajattelevan, että uskonto kuuluu maailmankuvan ilmiöksi ja ihmettelee, miten se siellä vielä on. Siksi minulle jää epäselväksi, mihin hän uskonnon sijoittaa maailmankuvan ja maailmankatsomuksen kentällä.
Uskonnon ja maailmankuvan suhde on toki vähän toisenlainen kuin minkä tahansa poliittisen aatesuunnan. Uskontoihin liittyy yleensä erottamattomasti ajatus tuonpuoleisuudesta ja tuonpuoleisesta voimasta. Siihen liittyy Valtaojankin ihmettelemä yliluonnollisuus. Mutta se on yliluonnollisuutta, joka vastaa maailmankatsomuksellisiin kysymyksiin, elämän tarkoitukseen, ja kyllä, kaiken alkuperään, joka on myös maailmankatsomuksellinen asia.
Maailmankatsomukset ovat henkilökohtaisia. Minulle on erittäin keskeisiä kysymyksiä, miksi ihmisillä on yhtälainen merkitys ja jakamaton ihmisarvo, tai mikä on ihmisen merkitys ja paikka täydellisen epäonnistumisen jälkeen, tai mikä on elämän arvo ja paikka sen jälkeen, kun viimeinen henkäisy on otettu. Oletan ja luulen, että nämä kysymykset eivät ole harvinaisia tai outoja, eivätkä niitä tee pelkästään alle 15-vuotiaat. Juuri sen vuoksi olen uskonnollinen ihminen ja oletan sellaista mikä luo maailmaan merkitystä. Ja, kun katson näidenkysymysten kanssa maailmaa, Pihkalan ajatuksin, näen siellä Jumalan.
i Héru as elye!
Henri
maanantai 6. syyskuuta 2010
perjantai 3. syyskuuta 2010
Hawkingsin Jumala?
Aamulehti uutisoi 3.9.2010 (s. A15) fyysikko Stephen Hawkingsin uudesta kirjasta Suuri suunnitelma (Grand design). Kirja julkaistaan tulevalla viikolla. Uutisen mukaan Hawkings on kirjassa ratkaissut kantansa Jumalaan. Hän on ollut tähän saakka kosmologeja, jotka ovat pitäytyneet varsin ankaraan agnostismiin ja osoittaneet myönteistä kiinnostusta kysymykseen, mikä on maailmankaikkeuden alkuperä ja tarkoitus, ja on jopa ääneen pohtinut kysymystä Jumalasta.
Uutisen mukaan Hawkings on tullut siihen käsitykseen, että maailmankaikkeuden syntyminen ei tarvitse Jumalaa. Kirjan nimi, Suuri suunnitelma, viittaa varsin älykkäästi ns. intelligent design -liikkeen käsitteeseen.
On ehkä ennenaikaista kommentoida kirjaa, koska sitä ei ole julkaistu. Hawkings on kuitenkin niin tunnettu kosmologi, että on vaikea pitää hänestä sormiaan irti. Mielenkiintoista ei ole se, mitä mieltä Hawkings on, vaan se, millä hän ajatuksensa perustelee. Uutinen paljastaakin pari hänen perusteluaan. Silläkin uhalla, että koska vasta kirja näyttää varsinaisen perusteluketjun, niin tässä vaiheessa kaikki arviointi voi mennä sekä syteen että saveen, haluan asiaan jo vähän tarttua.
Hawkingsin kunniaksi on sanottava, että hän tunnistaa luonnontieteen kannalta aivan keskeisen kysymyksen: miksi jotakin on olemassa? On nimittäin monella tavalla helpompaa ajatella, että mitään ei pitäisi olla olemassa, ja koska jotakin on olemassa, sillä pitää olla syy. Jokin on sen vaikuttanut, olipa se sitten Jumala, sattuma tai luonnonlaki.
On lisäksi hyvä tarkentaa, että Hawkings ei näytä sanovan vielä sitä, että "Jumalaa ei ole olemassa". Hän lähinnä tyytyy sanomaan, että "maailmankaikkeuden syntymiseen ei tarvita Jumalaa". Näiden kahden asian välillä on merkittävä periaatteellinen ero, vaikkakin ne ehkä erityisesti luonnontieteen näkökulmasta saattavat samastua. Hawkings ottaa siis kantaa siihen, tarvitseeko alkuräjähdyksen käynnistäminen selittäväksi tekijäkseen Jumalaa vai ei.
Ensimmäinen huomio. Hawkings asettaa kysymyksen siten, että olemme klassisen aukkojen Jumala -perustelun äärellä. Käsite aukkojen Jumala tarkoittaa sitä, että Jumalalla selitetään jotakin sellaista, jota ei vielä tiedetä eikä ymmärretä. Jumalan olemassaolo siis perustellaan siten, että koska jokin asia A ei olisi muuten mahdollista, sen täytyy olla Jumalan aiheuttama, ja siksi Jumalan täytyy olla olemassa. Tämän kaltaisia jumalaperusteluja on esitetty läpi sivistyneen maailman historian. Varhaisimmillaan ne viittasivat pilviin, salamiin ja sateeseen. Kun niin syntyä ei tunnettu, niiden aiheuttajan täytyi olla Jumala, ja siksi Jumalan täytyi epäilemättä olla olemassa. Kun myöhemmin luonnonilmiöitä on opittu tuntemaan, onkin havaittu niiden fysikaaliset syntymekanismit. Kun ilmiöteivät ole enää kelvanneet Jumalan todisteeksi, on Jumalalta ikään kuin hävinnyt perustelujen kenttä alta pois. Salamat ovatkin olleet luonnonilmiöitä eikä Jumalan sormen välähdys. Olen aiemmin tässä virjassani ottanut kantaa siihen, että Jumalan olemassaolon perusteleminen sillä mitä emme tiedä, on sekä vaarallista että turhaa. Tieto kun tahtoo yleensä lisääntyä, mikä on oikein hyvä asia.
Hawkings joka tapauksessa kysyy sitä, tarvitseeko alkuräjähdys syntyäkseen Jumalaa. Jos henkilön ajattelun taustalla on aukkojen Jumalaan vivahtava perustelukenttä, kielteinen vastaus saattaa viedä johtopäätökseen, että mikäli alkuräjähdyksellä onkin jokin muu syy, itse Jumalakin saattaa olla tarpeeton, eikä Jumalan olemassaoloa voida perustella. Hawkings ei näytä tekevän tätä johtopäätöstä, mutta kysymyksenasettelu tekee sen tällaiselle johtopäätökselle varsin alttiiksi.
Kysymys alkuräjähdyksestä on toki jumalauskolle varsin mielenkiintoinen. Ehkä sen varsinainen mielenkiinto tulee siitä, että pohdimme Jumalan olemassaoloa nimenomaan siksi, että maailmankaikkeus on olemassa. Mikäli voitaisiin selvittää luonnontieteellinen syy sille, miksi mitään on olemassa, se toki saattaisi horjuttaa kysymystä Jumalasta vähän enemmän kuin tavallinen aukkojen Jumalan rapistuminen tekisi. Alkuräjähdys on mielenkiintoinen siksi, että se koskettaa koko olemassaolon fysikaalista perustaa, ei vain sen nykyistä toimintaa tai yksittäisiä ilmiöitä.
Hawkingsin mukaan maailmankaikkeuden synty voidaan johtaa luonnonlaeista. Hän viittaa uutisessa siihen, että koska on painovoimalain kaltaisia lakeja, maailmankaikkeus voi luoda ja se luo itsensä tyhjästä (kursivointi minun). Uutisessa ei selviä, mikä on se laki, joka saa aikaan maailmankaikkeuden omalakisen luomisen. Juuri siksi kirja pitää ostaa, että tämän asian saa selvitettyä! Kyseessä on siis luonnonlaki, jota Hawkins ei tässä vaiheessa paljasta, mutta se on siis eräänlainen vahva perusvoima, kuten painovoima. Sen kaltainen. Mikäli Hawkings on todella selvittänyt luonnonlain, joka saa maailmankaikkeuden synnyttämään itsensä, hän saa varmasti seuraavan fysiikan nobelin.
Uutisessa lainataan Hawkingsin haastattelua Channel 4 -kanavalla viime kesänä. Siinä Hawkings oli esittänyt kysymyksen: Syntyikö maailmankaikkeus Jumalan valitsemalla tavalla... vai syntyikö se luonnonlakien seurauksena? Hawkings vastasi, että hän uskoo jälkimmäiseen.
Toinen havainto. Miksi nämä kaksi asiaa, maailman syntyminen Jumalan valitsemalla tavalla tai luonnonlakien seurauksena, olisivat keskenään vaihtoehtoja tai toisensa poissulkevia?
Hawkings näyttää ajattelevan, että mikäli maailmankaikkeuden synty kyetään ymmärtämään luononlain avulla, Jumala on tarpeeton tai Jumala ei voi olla sen takana. Toki, jos maailmankaikkeuden synty voidaan ymmärtää luonnonlain avulla, onhan Jumala jossakin mielessä tarpeeton. Mutta ovatko ne vastakohtia? Hawkings näyttää ajattelevan niiin, että jos maailmankaikkeus olisi Jumalan luoma, sen olisi pitänyt syntyä jotenkin hokkuspokkus tai simsalabim, siis ihmiselle käsittämättömällä tavalla. Miksi sen olisi pitänyt syntyä niin? Eikö Jumala olisi voinut luoda maailmaa niin, että sen jäljet ovat rationaalisesti ymmärrettävissä. Jos maailmankaikkeuden synty voidaan selittää luonnonlain avulla, eikö Jumala voi olla tuon luonnonlain takana? Tiedän, että moni ateisti vastaisi tähän, että tarpeeton mikä tarpeeton, eikä sellaista Jumalaa tarvita. Haluan kuitenkin tällä osoittaa sen, että kysymyksenasettelu näyttää olettavan, että Jumalan olemassaolo vaatisi jotakin ihmiselle salaperäistä ja selittämätöntä Jumalan puuttumista tähän maailmaan, ja vain jos niin on, kysymys jumalasta on uskottava. Jumalan käsitteeseen näyttäisi siten sisältyvän ajatus, että hän on taikuri, jonka tapaa tehdä temppuja ei ihminen edes periaatteessa kykene ymmärtämään. (Tämä muistuttaa analogisesti fyysiseen maailmaan siirrettyä Lutherin teesiä, että ihminen ei voi järjellään tavoittaa pelastukseen ja ikuisuuteen liittyviä kysymyksiä. Jos Jumala olisi olemassa, ihmisen järjen tulisi olla sillä tavalla vajaa, tai Jumalan toimia niin ihmeellisesti, että havaittavaa maailmaa ei voitaisi ymmärtää.)
Uutisen lopussa Hawkings paljastaa yhden perustelun. Se on oikeastaan ainoa luja perustelu, joka uutisessa onkaan. Se on eksoplaneetat.
Koska maailmankaikkeudesta on löytynyt eksoplaneettoja, eli muita tähtiä kiertäviä planeettoja, kertoo se että maailmankaikkeutta ei ole luotu vain ihmistä palvelemaan.
Tässä vaiheessa tavallinen lukiofyysikko ja amatöörikosmologi on aivan ihmeissään. Kuinka eksoplaneetat näyttävät kosmologille, että Jumalaa ei ole olemassa?
Hawkingsin perustelu ei liity mitenkään siihen, että tämä eksoplaneettojen olemassaolo sellaisenaan osoittaisi Jumalan olemattomaksi. Hän perustelee merkityksen kautta. Koska maailmassa on sellaista, esim. nämä erittäin kaukana olevat tähdet ja niiden planeetat, niitä ei mitenkään ole voitu tehdä ihmistä varten. Ja, koska maailmassa on sellaista, mikä ei ole tehty ihmistä varten, ei tämän maailman alkuperä voi olla siinä, että Jumala olisi luonut sen tarkoituksenaan luoda myös ihminen.
Havainto kolme. Puhuessaan eksoplaneetoista Hawkings siirtyy luonnontieteistä tulkintaan. Hän siirtyy maailmankuvasta maailmankatsomuksen puolelle jakysyy, mikä merkitys ja tarkoitus jollakin asialla on. Maailmankatsomukset luovat tarkoituksia ja merkityksiä. Hawkings tekee maailmankatsomuksellisen kysymyksen, mitä varten sellainen maailmankaikkeus on olemassa, jossa on eksoplaneettoja. Ja vastaa, että sellainen ei voi olla vain ihmistä varten.
Kun Hawkings siirtyy näin maailmankatsomuksen puolelle, tavallisen lukiofyysikon silmät sirittävät. Tässäkö se oli? Eikö hänellä ollutkaan mitään oikeaa luonnontieteellistä perustelua sille, miksi Jumala ei ole olemassa, tai miksi Jumalaa ei tarvita maailmankaikkeuden syntyyn.
Asia on selvä. Maailmankaikkeudessa on eksoplaneettoja. Niillä ei ole ihmisille mitään käyttöä. Tätähän voisi kysyä vähän toisinkin. Minua on aina kiinnostanut tietää, miksi Jupiter on olemassa, tai Pluto. Niilläkin on hyvin vähän ihmiselle käyttöä. Ei kai sellainen maailmankaikkeus voi olla luotu ihmistä varten, jossa on asuinkelpoisen planeetan kaverina peräti seitsemän täysin hyödytöntä planeettaa. Ja aika harmittavaa on se, että kaikki miljardit tähdet, joita on ihailtu läpi ihmiskunnan historian, ovat nekin ihmisille täysin hyödyttömiä. Kyllä varmasti olisi riittänyt yksi aurinko, ja yksi elinkelpoinen planeetta sen ympärille, jos Jumala olisi maailman luonut.
Jos eksoplaneetat ovat riittävä todiste sanomaan se, että maailmankaikkeutta ei ole luotu palvelemaan vain ihmistä, olisi tähän johtopäätökseen ollut mahdollista tarttua jo välittömästi Galilein kaukoputken jälkeen. Hawkingsilla olisi ehkä ollut vielä järeämpi ja tutumpikin yksityiskohta hihassaan: mustia aukkoja tuskin on luotu ihmistä varten.
Uutisessa annetusta perusteluista tulee kahtalainen olo. Yhtäältä on pakko mennä ostamaan kirja, toisaalta toivon, että Hawkings ei ole tullut jo hintsun höppänäksi. Kirjan on syytä olla paljon uutista parempi.
i Herú as elye!
Henri
Uutisen mukaan Hawkings on tullut siihen käsitykseen, että maailmankaikkeuden syntyminen ei tarvitse Jumalaa. Kirjan nimi, Suuri suunnitelma, viittaa varsin älykkäästi ns. intelligent design -liikkeen käsitteeseen.
On ehkä ennenaikaista kommentoida kirjaa, koska sitä ei ole julkaistu. Hawkings on kuitenkin niin tunnettu kosmologi, että on vaikea pitää hänestä sormiaan irti. Mielenkiintoista ei ole se, mitä mieltä Hawkings on, vaan se, millä hän ajatuksensa perustelee. Uutinen paljastaakin pari hänen perusteluaan. Silläkin uhalla, että koska vasta kirja näyttää varsinaisen perusteluketjun, niin tässä vaiheessa kaikki arviointi voi mennä sekä syteen että saveen, haluan asiaan jo vähän tarttua.
Hawkingsin kunniaksi on sanottava, että hän tunnistaa luonnontieteen kannalta aivan keskeisen kysymyksen: miksi jotakin on olemassa? On nimittäin monella tavalla helpompaa ajatella, että mitään ei pitäisi olla olemassa, ja koska jotakin on olemassa, sillä pitää olla syy. Jokin on sen vaikuttanut, olipa se sitten Jumala, sattuma tai luonnonlaki.
On lisäksi hyvä tarkentaa, että Hawkings ei näytä sanovan vielä sitä, että "Jumalaa ei ole olemassa". Hän lähinnä tyytyy sanomaan, että "maailmankaikkeuden syntymiseen ei tarvita Jumalaa". Näiden kahden asian välillä on merkittävä periaatteellinen ero, vaikkakin ne ehkä erityisesti luonnontieteen näkökulmasta saattavat samastua. Hawkings ottaa siis kantaa siihen, tarvitseeko alkuräjähdyksen käynnistäminen selittäväksi tekijäkseen Jumalaa vai ei.
Ensimmäinen huomio. Hawkings asettaa kysymyksen siten, että olemme klassisen aukkojen Jumala -perustelun äärellä. Käsite aukkojen Jumala tarkoittaa sitä, että Jumalalla selitetään jotakin sellaista, jota ei vielä tiedetä eikä ymmärretä. Jumalan olemassaolo siis perustellaan siten, että koska jokin asia A ei olisi muuten mahdollista, sen täytyy olla Jumalan aiheuttama, ja siksi Jumalan täytyy olla olemassa. Tämän kaltaisia jumalaperusteluja on esitetty läpi sivistyneen maailman historian. Varhaisimmillaan ne viittasivat pilviin, salamiin ja sateeseen. Kun niin syntyä ei tunnettu, niiden aiheuttajan täytyi olla Jumala, ja siksi Jumalan täytyi epäilemättä olla olemassa. Kun myöhemmin luonnonilmiöitä on opittu tuntemaan, onkin havaittu niiden fysikaaliset syntymekanismit. Kun ilmiöteivät ole enää kelvanneet Jumalan todisteeksi, on Jumalalta ikään kuin hävinnyt perustelujen kenttä alta pois. Salamat ovatkin olleet luonnonilmiöitä eikä Jumalan sormen välähdys. Olen aiemmin tässä virjassani ottanut kantaa siihen, että Jumalan olemassaolon perusteleminen sillä mitä emme tiedä, on sekä vaarallista että turhaa. Tieto kun tahtoo yleensä lisääntyä, mikä on oikein hyvä asia.
Hawkings joka tapauksessa kysyy sitä, tarvitseeko alkuräjähdys syntyäkseen Jumalaa. Jos henkilön ajattelun taustalla on aukkojen Jumalaan vivahtava perustelukenttä, kielteinen vastaus saattaa viedä johtopäätökseen, että mikäli alkuräjähdyksellä onkin jokin muu syy, itse Jumalakin saattaa olla tarpeeton, eikä Jumalan olemassaoloa voida perustella. Hawkings ei näytä tekevän tätä johtopäätöstä, mutta kysymyksenasettelu tekee sen tällaiselle johtopäätökselle varsin alttiiksi.
Kysymys alkuräjähdyksestä on toki jumalauskolle varsin mielenkiintoinen. Ehkä sen varsinainen mielenkiinto tulee siitä, että pohdimme Jumalan olemassaoloa nimenomaan siksi, että maailmankaikkeus on olemassa. Mikäli voitaisiin selvittää luonnontieteellinen syy sille, miksi mitään on olemassa, se toki saattaisi horjuttaa kysymystä Jumalasta vähän enemmän kuin tavallinen aukkojen Jumalan rapistuminen tekisi. Alkuräjähdys on mielenkiintoinen siksi, että se koskettaa koko olemassaolon fysikaalista perustaa, ei vain sen nykyistä toimintaa tai yksittäisiä ilmiöitä.
Hawkingsin mukaan maailmankaikkeuden synty voidaan johtaa luonnonlaeista. Hän viittaa uutisessa siihen, että koska on painovoimalain kaltaisia lakeja, maailmankaikkeus voi luoda ja se luo itsensä tyhjästä (kursivointi minun). Uutisessa ei selviä, mikä on se laki, joka saa aikaan maailmankaikkeuden omalakisen luomisen. Juuri siksi kirja pitää ostaa, että tämän asian saa selvitettyä! Kyseessä on siis luonnonlaki, jota Hawkins ei tässä vaiheessa paljasta, mutta se on siis eräänlainen vahva perusvoima, kuten painovoima. Sen kaltainen. Mikäli Hawkings on todella selvittänyt luonnonlain, joka saa maailmankaikkeuden synnyttämään itsensä, hän saa varmasti seuraavan fysiikan nobelin.
Uutisessa lainataan Hawkingsin haastattelua Channel 4 -kanavalla viime kesänä. Siinä Hawkings oli esittänyt kysymyksen: Syntyikö maailmankaikkeus Jumalan valitsemalla tavalla... vai syntyikö se luonnonlakien seurauksena? Hawkings vastasi, että hän uskoo jälkimmäiseen.
Toinen havainto. Miksi nämä kaksi asiaa, maailman syntyminen Jumalan valitsemalla tavalla tai luonnonlakien seurauksena, olisivat keskenään vaihtoehtoja tai toisensa poissulkevia?
Hawkings näyttää ajattelevan, että mikäli maailmankaikkeuden synty kyetään ymmärtämään luononlain avulla, Jumala on tarpeeton tai Jumala ei voi olla sen takana. Toki, jos maailmankaikkeuden synty voidaan ymmärtää luonnonlain avulla, onhan Jumala jossakin mielessä tarpeeton. Mutta ovatko ne vastakohtia? Hawkings näyttää ajattelevan niiin, että jos maailmankaikkeus olisi Jumalan luoma, sen olisi pitänyt syntyä jotenkin hokkuspokkus tai simsalabim, siis ihmiselle käsittämättömällä tavalla. Miksi sen olisi pitänyt syntyä niin? Eikö Jumala olisi voinut luoda maailmaa niin, että sen jäljet ovat rationaalisesti ymmärrettävissä. Jos maailmankaikkeuden synty voidaan selittää luonnonlain avulla, eikö Jumala voi olla tuon luonnonlain takana? Tiedän, että moni ateisti vastaisi tähän, että tarpeeton mikä tarpeeton, eikä sellaista Jumalaa tarvita. Haluan kuitenkin tällä osoittaa sen, että kysymyksenasettelu näyttää olettavan, että Jumalan olemassaolo vaatisi jotakin ihmiselle salaperäistä ja selittämätöntä Jumalan puuttumista tähän maailmaan, ja vain jos niin on, kysymys jumalasta on uskottava. Jumalan käsitteeseen näyttäisi siten sisältyvän ajatus, että hän on taikuri, jonka tapaa tehdä temppuja ei ihminen edes periaatteessa kykene ymmärtämään. (Tämä muistuttaa analogisesti fyysiseen maailmaan siirrettyä Lutherin teesiä, että ihminen ei voi järjellään tavoittaa pelastukseen ja ikuisuuteen liittyviä kysymyksiä. Jos Jumala olisi olemassa, ihmisen järjen tulisi olla sillä tavalla vajaa, tai Jumalan toimia niin ihmeellisesti, että havaittavaa maailmaa ei voitaisi ymmärtää.)
Uutisen lopussa Hawkings paljastaa yhden perustelun. Se on oikeastaan ainoa luja perustelu, joka uutisessa onkaan. Se on eksoplaneetat.
Koska maailmankaikkeudesta on löytynyt eksoplaneettoja, eli muita tähtiä kiertäviä planeettoja, kertoo se että maailmankaikkeutta ei ole luotu vain ihmistä palvelemaan.
Tässä vaiheessa tavallinen lukiofyysikko ja amatöörikosmologi on aivan ihmeissään. Kuinka eksoplaneetat näyttävät kosmologille, että Jumalaa ei ole olemassa?
Hawkingsin perustelu ei liity mitenkään siihen, että tämä eksoplaneettojen olemassaolo sellaisenaan osoittaisi Jumalan olemattomaksi. Hän perustelee merkityksen kautta. Koska maailmassa on sellaista, esim. nämä erittäin kaukana olevat tähdet ja niiden planeetat, niitä ei mitenkään ole voitu tehdä ihmistä varten. Ja, koska maailmassa on sellaista, mikä ei ole tehty ihmistä varten, ei tämän maailman alkuperä voi olla siinä, että Jumala olisi luonut sen tarkoituksenaan luoda myös ihminen.
Havainto kolme. Puhuessaan eksoplaneetoista Hawkings siirtyy luonnontieteistä tulkintaan. Hän siirtyy maailmankuvasta maailmankatsomuksen puolelle jakysyy, mikä merkitys ja tarkoitus jollakin asialla on. Maailmankatsomukset luovat tarkoituksia ja merkityksiä. Hawkings tekee maailmankatsomuksellisen kysymyksen, mitä varten sellainen maailmankaikkeus on olemassa, jossa on eksoplaneettoja. Ja vastaa, että sellainen ei voi olla vain ihmistä varten.
Kun Hawkings siirtyy näin maailmankatsomuksen puolelle, tavallisen lukiofyysikon silmät sirittävät. Tässäkö se oli? Eikö hänellä ollutkaan mitään oikeaa luonnontieteellistä perustelua sille, miksi Jumala ei ole olemassa, tai miksi Jumalaa ei tarvita maailmankaikkeuden syntyyn.
Asia on selvä. Maailmankaikkeudessa on eksoplaneettoja. Niillä ei ole ihmisille mitään käyttöä. Tätähän voisi kysyä vähän toisinkin. Minua on aina kiinnostanut tietää, miksi Jupiter on olemassa, tai Pluto. Niilläkin on hyvin vähän ihmiselle käyttöä. Ei kai sellainen maailmankaikkeus voi olla luotu ihmistä varten, jossa on asuinkelpoisen planeetan kaverina peräti seitsemän täysin hyödytöntä planeettaa. Ja aika harmittavaa on se, että kaikki miljardit tähdet, joita on ihailtu läpi ihmiskunnan historian, ovat nekin ihmisille täysin hyödyttömiä. Kyllä varmasti olisi riittänyt yksi aurinko, ja yksi elinkelpoinen planeetta sen ympärille, jos Jumala olisi maailman luonut.
Jos eksoplaneetat ovat riittävä todiste sanomaan se, että maailmankaikkeutta ei ole luotu palvelemaan vain ihmistä, olisi tähän johtopäätökseen ollut mahdollista tarttua jo välittömästi Galilein kaukoputken jälkeen. Hawkingsilla olisi ehkä ollut vielä järeämpi ja tutumpikin yksityiskohta hihassaan: mustia aukkoja tuskin on luotu ihmistä varten.
Uutisessa annetusta perusteluista tulee kahtalainen olo. Yhtäältä on pakko mennä ostamaan kirja, toisaalta toivon, että Hawkings ei ole tullut jo hintsun höppänäksi. Kirjan on syytä olla paljon uutista parempi.
i Herú as elye!
Henri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)