Viime vuonna käsittelin virjassani luomisuskon ja tieteellisen maailmankuvan välistä suhdetta. Jatkan aiheeseen liittyvällä uudella näkökulmalla, joka edelleen nousee rippikoulukokemuksista.
Luomisuskon ja maailmankuvan välinen kysymys palautuu siihen, ovatko ne ristiriidassa keskenään. Tällöin puhutaan erilaisista asioista. Luomisusko on maailmankatsomus, mutta maailmankuva on aina objektiivinen tai mahdollisimman objektiivinen, parhaaseen tietoon perustuva. Maailmankatsomukset ovat aina maailmankuvan tulkintaa, merkityksiä antavia näkemyksiä. Maailmankatsomukset eivät palaudu maailmankuvaksi, vaan tulevat sen päälle tai rinnalle. Perusvirhe on olettaa, että maailmankuvan ja maailmankatsomuksen pitäisi puhua samasta asiasta samalla tavoin. Jos näin tehdään, tulee ristiriita: jompikumpi hylätään virheellisenä tai turhana. Jos ihmisellä ei ole ymmärrystä luomisuskosta maailmankatsomuksena, se joutuu älylliseen valintatilanteeseen maailmankuvan kanssa, jolloin jompi kumpi hylätään.
Antropomorfinen Jumala?
Toinen havaitsemani kiperä kohta koskee sitä, että jos Jumala on olemassa, millainen se on. Rippikoulussa asia palautuu siihen, kuinka ihmisenmuotoisena nuoret Jumalan mielessään ajattelevat. Älyllinen haaste on siinä, että mikäli Jumala ajatellaan kovin ihmisenmuotoiseksi, on sellaiseen hurjan vaikea uskoa siinä vaiheessa kun ihmisen abstrakti ajattelu kehittyy. Joudutaan samankaltaiseen valintatilanteeseen kuin kreationistisessa kristinuskossa: joko usko tai tiede on hylättävä; joko on uskottava ihmisenmuotoiseen Jumalaan vähän lapsellisesti, tai hylättävä sellainen Ukko kokonaan.
Olen edellisen vuoden ajan käyttänyt rippikouluissani peräti n. 15 minuutin ajan aikaa siihen, millainen Jumala ominaisuuksiltaan kristinuskon mukaan on. Kristinuskon sisäisen itseymmärryksen mukaan Jumala mm. on:
• Ikuinen, aluton ja loputon
• Kaikkivaltias
• Rakkaus
• Eri asia kuin luotu todellisuus, siis ajan, paikan, materian ja energian ulkopuolella. Jumala on siis ruumiiton, ajaton ja sukupuoleton. Jumala ei ylipäätään ole mitään sellaista, mitä luotu todellisuus on. Ei kuitenkaan vain luodun negaatio, vaan yksinkertaisesti "ei sellainen", siis luomaton.
• Kolminaisuus
Rippikoululaisten on ollut tavattoman hankala ymmärtää sitä, että Jumala ei koostu aineesta. Jumala ei siis olekaan pilven päällä istuva pitkäpartainen Ukko, jolla on korvat ja kädet. Sitä myöten myös ajatus siitä, että Jumalalla ei ole sukupuolta, vaikka Jumalaa sanotaankin Isäksi, on valtaosalle aivan uusi. Olen ollut ehkä vähän hämmentynyt siitä, että nähdäkseni valtaosa rippikoululaisista pitää Jumalaa lähes täysin antropomorfisena, siis ihmisen kaltaisena, kuin antiikin kreikan Zeus ja kumppanit.
Siirtyminen aineettomaan ja abstraktiin jumalakuvaan on vaikea. Pitäisi siirtyä ajattelussa aivan toiselle tasolle. Jumala on jotakin ikuista, mutta ei ainetta eikä energiaa, luomatonta.
Antropomorfiselle jumalakuvalle on luultavasti kaksi melko luonnollista selitystä. Ensinnäkin kirkkotaide on kristillisissä kirkoissa melko hyvin koettanut kuvata Jumalaa, myös ns. Isää Kaikkivaltiasta. Michelangelon fresko Maailman luominen on jokaisen nuoren muistijäljessä. Kristinuskossa ollaan melko yksimielisiä siitä, että koska Sana tuli lihaksi Jeesus Nasaretilaisessa, Jumalaa voi sikäli kuvata. Siltä osin alkuperäisen juutalaisen 10-käskyn toinen käsky, kuvakielto, ei ole kristinuskossa enää mukana. Luther jätti kuvakiellon pois dekalogin luettelosta, ja pitääkseen käskyjen määrän entisellään jakoi 10. käskyn kahtia, missä hän seurasi katolilaista tapaa. Tällä on ehkä ollut kauaskantoisia vaikutuksia tavalla, jota ei ole ymmärretty. Kuvakieltoa ei lueta myöskään 1. käskyn osaksi, kuten kieltoa palvoa muita Jumalia. Mehän luemme käskyn että "Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita Jumalia." mutta emme jatka sitä niin kuin ehkä pitäisi "Äläkä tee itsellesi jumalakuvaa". Kuvakielto antaisi melko selkeän käsityksen siitä, että Jumalasta ei voi tehdä kuvaa.
Toiseksi, Jeesus hämää. Koska Sana tuli ihmiseksi, tämä ihminen, Jeesus Nasaretilainen, voidaan kuvata, ja kuvataankin. Aikuinen ihminen ymmärtää kolminaisuusoppia sen verran, että vaikka Jeesus voidaan kuvata, itse kolminaisuus on kuvaamaton. Isä Jumala ja Pyhä Henki jää kaiken kuvaamistaitomme ulkopuolelle. Pyhä Henki on klassinen esimerkki siitä, kuinka on pakko käyttää vain symboleja: kyyhkyä, tulta tai tuulta. Sama pätee tietysti Kolminaisuuteen itseensä.
Harva rippikoululainen osaa hahmottaa Kolminaisuuden. Sen vuoksi Jeesus Jumalan Poikana samastuu Kaikkivaltiaan Isän kanssa. Ja koska Jeesus on ihminen, mies, syntyy näkemys ylipäätään Jumalasta ihmisenkaltaisena olentona, miehenä.
Antropomorfinen jumalakuva on vakava haaste. On mielestäni selvää, että antropomorfinen Jumala ei ole aikuisen ihmisen jumalakuva eikä kristillinen jumalakuva lainkaan. Antropomorfiset jumalat kuuluvat kreikkalaiseen ja roomalaiseen monijumalaiseen mytologiaan. Kristinuskoa ne eivät ole.
Jos rippikoululaisella on ihmisenkaltainen jumalakuva, ja jää olemaan myös rippikoulun jälkeen, ei varmaankaan ole ihme, että aikuistumisen kynnyksellä parikymppisenä se lopullisesti hylätään. Niinhän kuuluukin tehdä. Jos ihmisellä ei siinä vaiheessa ole ajattelun rakennetta ajatella kristinuskon jumalakuvasta abstraktisti, juutalais-kristillisen jumalakuvan mukaisesti, on melkeinpä ainoa vääjäämätön lopputulos koko jumalakäsityksen hylkääminen.
Näin entistä tärkeämpänä, että rippikoulun keskeisenä tehtävänä on antaa ajattelun välineitä erotella maailmankuvaa ja maailmankatsomusta, ja ohjata ihmistä kohti abstraktia jumalakuvaa. Muuten ihmiset hylkäävät jumalakäsityksen sellaisen syyn vuoksi, joka oikeastaan kuuluisi antiikin polyteismiin.
i Heru as elye!
Henri
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maailmankuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maailmankuva. Näytä kaikki tekstit
tiistai 22. kesäkuuta 2010
maanantai 2. helmikuuta 2009
Luominen ja tiede (osa 1)
Rippikoulut ovat alkaneet. Raamatun luomiskertomuksen käsittely on joka kerta latautunut tilanne. 15-vuotiaisiin on jotakin kautta syvälle istutettu ajatus, että kristillinen luomisusko, ja erityisesti luomiskertomus, vaativat uskoa, joka ei sovi yhteen sen kanssa, mitä yläasteella maailmankaikkeudesta ja biologiasta opetetaan. Aivan kuin lähes jokainen tulisi rippikouluun kreationismin kysymykset mukanaan: luomiskertomukseen on vaikea uskoa, koska se opettaa maailmasta niin eri tavalla kuin opettajat koulussa.
Luterilaisena pappina kysyn, mistä tämä vastakkainasettelu nousee, kuka sen on nuorille opettanut? Luterilainen kirkko opettaa luomisuskoa: Jumala on olemassa, ja maailma on Jumalan luoma. Kirkko ei kuitenkaan opeta sellaista luomisuskoa, jota sanotaan kreationismiksi. Kirkko ei ole katsonut tehtäväkseen vastustaa luonnontieteen käsitystä maailmasta. Kirkolla on jonkin verran huono historia luonnontieteen arvostamisessa. Uuden ajan alku 1500-luvulla oli pimeää aikaa kirkon maailmankuvalle, vaikka löytöretket olivat jo kumonneet pannukakkumaailman. Kirkko ei kuitenkaan ole pitkään aikaan katsonut tehtäväkseen vastustaa tiedettä ja sen saavutuksia.
Käsitys luomisuskon ja tieteen vastakkaisuudesta on syvällä. Suomessakin on julkaistu korkeatasoisia kosmologiaa käsitteleviä kirjoja, jotka yrittävät keskustella luomisuskon kanssa. Yleensä keskustelu on opponoivaa: luonnontieteilijät tietävät, kuinka älytön ja väärä on käsitys, että maailmankaikkeuden alkusyy voisi olla luomisessa. Moni hyvä keskustelukirja on mennyt Suomessa hukkaan, koska kristinuskoa jostakin syystä edustaa lähes poikkeuksetta Yhdysvaltalaisperäinen kreationistinen kristinusko siitä huolimatta, että luterilainen kirkko ei pidä kreationismia opinkappaleenaan. Tähtitiede, kosmolgia, evoluutio tai Darwinin ajatukset eivät löydy luterilaisen kirkon pannabullien sivuilta. Kreationistinen kristinusko onkin helppo maali. Harmillista on se, että Suomessa varsin vähän käydään vakavaa ja asiallista keskustelua luonnontieteiden ja tavanomaisen luomisuskon välillä. Myönteisen poikkeuksen ansaitsee professori Esko Valtaojan ja piispa Juha Pihkalan keskustelukirja Nurkkaan ajettu Jumala. Esko Valtaoja on muutenkin kurinalaisessa agnostismissaan parhaiten välttänyt luomisuskon hätäisen ja karkeakätisen suolaamisen.
Onko sitten ihme, jos rippikoululaisenkin peruskäsitys luomisesta ja sen omistuisesta erikoislaatuisuudesta voi hyvin!
Kuinka luomiskertomus sopii yhteen vallitsevan kosmologian kanssa? Eikö jokainen lukutaitoinen helposti näe, että 1 Mooseksen kirjan 1:1 - 2:4 kuvaama maailma on jotakin aivan muuta kuin mitä nykyään tiedämme. Katolisen kirkon epäonninen ja epätoivoinen yritys vastustaa Galilein ja Kopernikuksen havaintoja osoittaa, että kirkkokin näki niissä ja luomiskertomuksessa jonkin verran eroavaisuuksia. Katolinen kirkko, ja epäilemättä moni luterilainenkin oppinut, teki silloin saman virheen kuin moni nykyinen luomiskertomuksen ihmettelijä. Ratkaisu on yksinkertainen. Ensin pitää selvittää, mitä luomiskertomus haluaa luomisesta kertoa.
Luomiskertomuksen haaste
Luomiskertomuksessa on joitakin hämmentävän moderneja piirteitä. Valo luotiin ennen aurinkoa, elämää syntyy kasveista eläimiin, yksinkertaisesta monimutkaiseen. Maa vaikuttaisi olevan yhtenä mantereena, kuin geologinen pangaia. Moni pappi ja teologi onkin halunnut nähdä luomiskertomuksen varsin sopusointuisena suhteessa luonnontieteisiin, mutta ilo saattaa olla ennenaikainen.
Raamatun luomiskertomus on tavattoman huonosti sovitettavissa nykyiseen maailmankuvaamme. Ensiksikin, maa on olemassa jo ennen valoa, ja ennen aurinkoa. Toiseksi, maailmassa on kahdenlaista vettä. Vettä on taivaankannen alla ja sen päällä. Taivaankansi on kuin aineellinen kupu, joka pidättää yläpuolella vettä (j. 6-8). Kolmanneksi, aurinko, tähdet ja kuu ovat kiinni taivaankannessa, siis taivaankannen yläpuolella olevan veden alapuolella (j. 14-19). Luomiskertomuksen maailma on ehdottoman maakeskeinen, eikä onnistu kuvaamaan avaruuden syvyyttä.
Luomiskertomuksen maailmankuvasta voi piirtää kuvan. Jos haluat katsoa, se näytää tältä. Sivulla on kolme vähän erilaista kuvaa, mutta ne kaikki näyttävät maan lättynä, jonka päällä on tähtien kupu, ja kuvun päällä vettä. Mielestäni toinen kuva on niistä kaikkein osuvin.
Alakoululainenkin tietää, että maailma ei ole sellainen kuin luomiskertomus esittää. Yleensä tässä vaiheessa kristityillä on ollut tapana ryhtyä selittämään, kuinka luomiskertomus kuitenkin sopii varsin hyvin yhteen luonnontieteen kanssa. Toinen mahdollisuus on torjua luonnontieteen tulokset. Tällöin ajaudutaan kreationistiselle vastustamisen tielle: jos tiede väittää toisin, sen pahempi tieteelle.
Maailmankuva
Maailmankuva on käsite, jolla tarkoitetaan maailmaa objektiivisesti sellaisena kuin tiedämme ja ymmärrämme sen olevan. Maailmankuva on tieteen ja parhaan ymmärryksemme mukainen käsitys siitä, millainen maailmankaikkeus on ja kuinka elämä siinä on syntynyt, kehittynyt ja tällä hetkellä elää elämäänsä.
Luomiskertomuksen maailmankuva ei vastaa nykyistä käsitystämme. Olisiko siihen kuitenkin Raamatun jumalallisen ilmoituksen nojalla syytä uskoa? Siirrämmekö Raamatun maailmankuvan uskomme osaksi, kun tiedon kentällä ei ole tilaa?
Ensin on havainnollista katsoa, millainen maailmankuva ihmisillä yleisesti ottaen silloin oli. Tarkastellaan vaikka kreikkalaista maailmankuvaa, jolla ei ole paljonkaan tekemistä juutalaisen Vanhan Testamentin kanssa. Siitä on suhteellisen hyvä kuva täällä. Artikkeli käsittelee muutenkin tämän kirjoituksen kysymystä. Toinen hyvä kuva on näillä sivuilla.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Jokainen näkee, että Raamatun luomiskertomuksen maailmankuva ei ole juurikaan erilainen verrattuna ympäröiviin maailmankuviin. Raamatun luomiskertomuksen maailmankuva on varsin yhteneväinen antiikin Lähi-Idän yleisen maailmankuvan kanssa, ja sitä on jonkin verran tutkittukin.
Luomiskertomus ei tarjonnut aikalaisilleen (1000 - 500 e.Kr.) maailmankuvaa, joka oli radikaalin erilainen verrattuna sen ajan muiden ihmisten ajatuksiin. Päinvastoin, Raamatun luomiskertomukseen on sanallisesti piirretty sen ajan ihmisten tuiki tuttu ja tavallinen käsitys maailmasta. Voisi sanoa, että Raamatun luomiskertomus kuvaa maailman sellainsena, kuin se sen ajan parhaan käsityksen mukaan oli. Lujasti yksinkertaistaen voisi sanoa, että luomiskertomuksessa näkyy sen ajan tieteellinen maailmankuva. Sanan tiede käyttö on toki epäajanmukaista. Luomiskertomuksen omin ja erityisin sanoma onkin muualla kuin sen maailmankuvassa.
Antiikin maailmankuva yritti selittää maailmaa. Taivaankannen yläpuolella oleva vesi selitti sen, miksi taivas on sininen, ja kuinka taivaalta voi sataa vettä. Maan alainen syvyys ja sen vedet selittivät lähteet ja vuoroveden liikkeet. Antiikin maailmankuva ei ole satu. Se pyrki samaan kuin moderni luonnontiede; se pyrki selittämään maailman toimintaa ja luonnonilmiöitä, ja oli aikansa paras arvaus maailman luonteesta.
Luomiskertomuksen sanoma
Mitä luomiskertomus sitten aikalaiselleen kertoi? Tarvitsemme uuden käsitteen maailmankatsomus. Maailmankatsomus tarkoittaa käsitystä, joka selittää maailmankuvan merkitystä. Maailmankatsomus antaa merkityksen sille, mikä muuten on pelkkää kuvausta. Maailmankuva vastaa kysymyksiinn millainen maailma on ja miten se rakentuu, maailmankatsomus vastaa kysymyksiin miksi maailma on ja mitä varten se on, mikä on sen merkitys. Maailmankatsomuksia on valtavasti: uskonnot, ideologiat, poliittiset suunnat ja järjestöt antavat ihmisen paikalle maailmassa kukin erilaisen tarkoituksen, tehtävän ja merkityksen.
Olennaista ei ole luomiskertomuksen maailmankuva, vaan sen maailmankatsomus. Luomiskertomuksessa on kaksi sanomallista ydintä. Ensiksi, maailma ei vain ole, se on luotu. Luomisusko on luomiskertomuksen keskeinen painotus. Luomisuskoon liittyy jumalakuva. Luomiskertomuksen Jumala ei ole kuu tai aurinko, vaan tavalla tai toisella luodusta maailmasta riippumaton ja siitä erillinen. Kuu ja aurinko eivät ole jumalia, vaan luotuisuuteen kuuluvia. Toiseksi, maailma on luotu hyväksi. Kertomuksen jokainen päivä päätyy toteamukseen, että kaikki luotu oli hyvää.
Kun otetaan huomioon luomiskertomuksen maailmankuvan, nähdään kuinka yksinkertainen ja selkeä sen uskonnollinen sanoma on. Kertomuksen tarkoituksena ei ole tarjota ihmisille uutta maailmankuvaa, vaan sanoa, että näkemämme maailma on Jumalan luoma, ja se on tehty hyväksi. Jumalan tarkoitus on hyvyys.
Maailmankuva muuttuu, maailmankatsomus säilyy
Käsityksemme maailmasta on muuttunut valtavasti 500 vuoden aikana. Maailmankuvamme on toinen kuin luomiskertomuksen muistiinmerkitsijöitten. Maailmankuva säilyi vuosisatoja hämmästyttävän samanlaisena, koska ei ollut välineitä saada parempaa tietoa. Tilanne on muuttunut. Teknologia on tuonut uudet välineet tarkentaa käsitystä maailmankaikkeudesta. Sen myötä maailmankuva on muuttunut.
Nykyään tiedämme, että maa kiertää aurinkoa. Maailmankaikkeus on syntynyt alkuräjähdyksessä n. 13,7 miljardia vuotta sitten. Meissä oleva aine on käynyt parinkin eri auringon ydinfyysion läpi ennen päätymistään meihin. Maapallo on n. 5 miljardia vuotta vanha. Maailmankaikkeus laajenee, ja vieläpä laajenee kiihtyvästi. Aurinkomme on yksi tähti miljardeista, ja oman linnunradamme lisäksi on valtava määrä muita galakseja. Vaikka elämän synty on tieteelle vielä arvoitus, sen kehittymisen kulku yksinkertaisesta monimutkaiseen tunnetaan pääpiirteissään varsin hyvin.
Nykyinen käsityksemme ei varmasti ole viimeinen. Tiede kehittyy ja tarkentuu. Niin sen kuuluukin olla.
Mitä me tähän sanomme? Sen saman mitä luomiskertomuskin! Jumala on sen luonut, ja se on luotu hyväksi. Vaikka maailmasta löytyisi mitä omituista, vakaa uskoni on, että Jumala on universumin luonut, ja vieläpä hyvässä tarkoituksessa.
"Jumala on kaiken Luoja. Hän on sanallaan luonut koko maailmankaikkeuden. Tiede tutkii maailman synnyn arvoitusta sekä luonnon ja ihmisen kehittymistä. Usko luottaa siihen, että kaiken takana on Jumalan luova tahto ja rakkaus luomakuntaa kohtaan."
- Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismus. Uskontunnustuksen selitys, kohta 13 (1999).
i Héru as elye!
Henri
Luterilaisena pappina kysyn, mistä tämä vastakkainasettelu nousee, kuka sen on nuorille opettanut? Luterilainen kirkko opettaa luomisuskoa: Jumala on olemassa, ja maailma on Jumalan luoma. Kirkko ei kuitenkaan opeta sellaista luomisuskoa, jota sanotaan kreationismiksi. Kirkko ei ole katsonut tehtäväkseen vastustaa luonnontieteen käsitystä maailmasta. Kirkolla on jonkin verran huono historia luonnontieteen arvostamisessa. Uuden ajan alku 1500-luvulla oli pimeää aikaa kirkon maailmankuvalle, vaikka löytöretket olivat jo kumonneet pannukakkumaailman. Kirkko ei kuitenkaan ole pitkään aikaan katsonut tehtäväkseen vastustaa tiedettä ja sen saavutuksia.
Käsitys luomisuskon ja tieteen vastakkaisuudesta on syvällä. Suomessakin on julkaistu korkeatasoisia kosmologiaa käsitteleviä kirjoja, jotka yrittävät keskustella luomisuskon kanssa. Yleensä keskustelu on opponoivaa: luonnontieteilijät tietävät, kuinka älytön ja väärä on käsitys, että maailmankaikkeuden alkusyy voisi olla luomisessa. Moni hyvä keskustelukirja on mennyt Suomessa hukkaan, koska kristinuskoa jostakin syystä edustaa lähes poikkeuksetta Yhdysvaltalaisperäinen kreationistinen kristinusko siitä huolimatta, että luterilainen kirkko ei pidä kreationismia opinkappaleenaan. Tähtitiede, kosmolgia, evoluutio tai Darwinin ajatukset eivät löydy luterilaisen kirkon pannabullien sivuilta. Kreationistinen kristinusko onkin helppo maali. Harmillista on se, että Suomessa varsin vähän käydään vakavaa ja asiallista keskustelua luonnontieteiden ja tavanomaisen luomisuskon välillä. Myönteisen poikkeuksen ansaitsee professori Esko Valtaojan ja piispa Juha Pihkalan keskustelukirja Nurkkaan ajettu Jumala. Esko Valtaoja on muutenkin kurinalaisessa agnostismissaan parhaiten välttänyt luomisuskon hätäisen ja karkeakätisen suolaamisen.
Onko sitten ihme, jos rippikoululaisenkin peruskäsitys luomisesta ja sen omistuisesta erikoislaatuisuudesta voi hyvin!
Kuinka luomiskertomus sopii yhteen vallitsevan kosmologian kanssa? Eikö jokainen lukutaitoinen helposti näe, että 1 Mooseksen kirjan 1:1 - 2:4 kuvaama maailma on jotakin aivan muuta kuin mitä nykyään tiedämme. Katolisen kirkon epäonninen ja epätoivoinen yritys vastustaa Galilein ja Kopernikuksen havaintoja osoittaa, että kirkkokin näki niissä ja luomiskertomuksessa jonkin verran eroavaisuuksia. Katolinen kirkko, ja epäilemättä moni luterilainenkin oppinut, teki silloin saman virheen kuin moni nykyinen luomiskertomuksen ihmettelijä. Ratkaisu on yksinkertainen. Ensin pitää selvittää, mitä luomiskertomus haluaa luomisesta kertoa.
Luomiskertomuksen haaste
Luomiskertomuksessa on joitakin hämmentävän moderneja piirteitä. Valo luotiin ennen aurinkoa, elämää syntyy kasveista eläimiin, yksinkertaisesta monimutkaiseen. Maa vaikuttaisi olevan yhtenä mantereena, kuin geologinen pangaia. Moni pappi ja teologi onkin halunnut nähdä luomiskertomuksen varsin sopusointuisena suhteessa luonnontieteisiin, mutta ilo saattaa olla ennenaikainen.
Raamatun luomiskertomus on tavattoman huonosti sovitettavissa nykyiseen maailmankuvaamme. Ensiksikin, maa on olemassa jo ennen valoa, ja ennen aurinkoa. Toiseksi, maailmassa on kahdenlaista vettä. Vettä on taivaankannen alla ja sen päällä. Taivaankansi on kuin aineellinen kupu, joka pidättää yläpuolella vettä (j. 6-8). Kolmanneksi, aurinko, tähdet ja kuu ovat kiinni taivaankannessa, siis taivaankannen yläpuolella olevan veden alapuolella (j. 14-19). Luomiskertomuksen maailma on ehdottoman maakeskeinen, eikä onnistu kuvaamaan avaruuden syvyyttä.
Luomiskertomuksen maailmankuvasta voi piirtää kuvan. Jos haluat katsoa, se näytää tältä. Sivulla on kolme vähän erilaista kuvaa, mutta ne kaikki näyttävät maan lättynä, jonka päällä on tähtien kupu, ja kuvun päällä vettä. Mielestäni toinen kuva on niistä kaikkein osuvin.
Alakoululainenkin tietää, että maailma ei ole sellainen kuin luomiskertomus esittää. Yleensä tässä vaiheessa kristityillä on ollut tapana ryhtyä selittämään, kuinka luomiskertomus kuitenkin sopii varsin hyvin yhteen luonnontieteen kanssa. Toinen mahdollisuus on torjua luonnontieteen tulokset. Tällöin ajaudutaan kreationistiselle vastustamisen tielle: jos tiede väittää toisin, sen pahempi tieteelle.
Maailmankuva
Maailmankuva on käsite, jolla tarkoitetaan maailmaa objektiivisesti sellaisena kuin tiedämme ja ymmärrämme sen olevan. Maailmankuva on tieteen ja parhaan ymmärryksemme mukainen käsitys siitä, millainen maailmankaikkeus on ja kuinka elämä siinä on syntynyt, kehittynyt ja tällä hetkellä elää elämäänsä.
Luomiskertomuksen maailmankuva ei vastaa nykyistä käsitystämme. Olisiko siihen kuitenkin Raamatun jumalallisen ilmoituksen nojalla syytä uskoa? Siirrämmekö Raamatun maailmankuvan uskomme osaksi, kun tiedon kentällä ei ole tilaa?
Ensin on havainnollista katsoa, millainen maailmankuva ihmisillä yleisesti ottaen silloin oli. Tarkastellaan vaikka kreikkalaista maailmankuvaa, jolla ei ole paljonkaan tekemistä juutalaisen Vanhan Testamentin kanssa. Siitä on suhteellisen hyvä kuva täällä. Artikkeli käsittelee muutenkin tämän kirjoituksen kysymystä. Toinen hyvä kuva on näillä sivuilla.
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Jokainen näkee, että Raamatun luomiskertomuksen maailmankuva ei ole juurikaan erilainen verrattuna ympäröiviin maailmankuviin. Raamatun luomiskertomuksen maailmankuva on varsin yhteneväinen antiikin Lähi-Idän yleisen maailmankuvan kanssa, ja sitä on jonkin verran tutkittukin.
Luomiskertomus ei tarjonnut aikalaisilleen (1000 - 500 e.Kr.) maailmankuvaa, joka oli radikaalin erilainen verrattuna sen ajan muiden ihmisten ajatuksiin. Päinvastoin, Raamatun luomiskertomukseen on sanallisesti piirretty sen ajan ihmisten tuiki tuttu ja tavallinen käsitys maailmasta. Voisi sanoa, että Raamatun luomiskertomus kuvaa maailman sellainsena, kuin se sen ajan parhaan käsityksen mukaan oli. Lujasti yksinkertaistaen voisi sanoa, että luomiskertomuksessa näkyy sen ajan tieteellinen maailmankuva. Sanan tiede käyttö on toki epäajanmukaista. Luomiskertomuksen omin ja erityisin sanoma onkin muualla kuin sen maailmankuvassa.
Antiikin maailmankuva yritti selittää maailmaa. Taivaankannen yläpuolella oleva vesi selitti sen, miksi taivas on sininen, ja kuinka taivaalta voi sataa vettä. Maan alainen syvyys ja sen vedet selittivät lähteet ja vuoroveden liikkeet. Antiikin maailmankuva ei ole satu. Se pyrki samaan kuin moderni luonnontiede; se pyrki selittämään maailman toimintaa ja luonnonilmiöitä, ja oli aikansa paras arvaus maailman luonteesta.
Luomiskertomuksen sanoma
Mitä luomiskertomus sitten aikalaiselleen kertoi? Tarvitsemme uuden käsitteen maailmankatsomus. Maailmankatsomus tarkoittaa käsitystä, joka selittää maailmankuvan merkitystä. Maailmankatsomus antaa merkityksen sille, mikä muuten on pelkkää kuvausta. Maailmankuva vastaa kysymyksiinn millainen maailma on ja miten se rakentuu, maailmankatsomus vastaa kysymyksiin miksi maailma on ja mitä varten se on, mikä on sen merkitys. Maailmankatsomuksia on valtavasti: uskonnot, ideologiat, poliittiset suunnat ja järjestöt antavat ihmisen paikalle maailmassa kukin erilaisen tarkoituksen, tehtävän ja merkityksen.
Olennaista ei ole luomiskertomuksen maailmankuva, vaan sen maailmankatsomus. Luomiskertomuksessa on kaksi sanomallista ydintä. Ensiksi, maailma ei vain ole, se on luotu. Luomisusko on luomiskertomuksen keskeinen painotus. Luomisuskoon liittyy jumalakuva. Luomiskertomuksen Jumala ei ole kuu tai aurinko, vaan tavalla tai toisella luodusta maailmasta riippumaton ja siitä erillinen. Kuu ja aurinko eivät ole jumalia, vaan luotuisuuteen kuuluvia. Toiseksi, maailma on luotu hyväksi. Kertomuksen jokainen päivä päätyy toteamukseen, että kaikki luotu oli hyvää.
Kun otetaan huomioon luomiskertomuksen maailmankuvan, nähdään kuinka yksinkertainen ja selkeä sen uskonnollinen sanoma on. Kertomuksen tarkoituksena ei ole tarjota ihmisille uutta maailmankuvaa, vaan sanoa, että näkemämme maailma on Jumalan luoma, ja se on tehty hyväksi. Jumalan tarkoitus on hyvyys.
Maailmankuva muuttuu, maailmankatsomus säilyy
Käsityksemme maailmasta on muuttunut valtavasti 500 vuoden aikana. Maailmankuvamme on toinen kuin luomiskertomuksen muistiinmerkitsijöitten. Maailmankuva säilyi vuosisatoja hämmästyttävän samanlaisena, koska ei ollut välineitä saada parempaa tietoa. Tilanne on muuttunut. Teknologia on tuonut uudet välineet tarkentaa käsitystä maailmankaikkeudesta. Sen myötä maailmankuva on muuttunut.
Nykyään tiedämme, että maa kiertää aurinkoa. Maailmankaikkeus on syntynyt alkuräjähdyksessä n. 13,7 miljardia vuotta sitten. Meissä oleva aine on käynyt parinkin eri auringon ydinfyysion läpi ennen päätymistään meihin. Maapallo on n. 5 miljardia vuotta vanha. Maailmankaikkeus laajenee, ja vieläpä laajenee kiihtyvästi. Aurinkomme on yksi tähti miljardeista, ja oman linnunradamme lisäksi on valtava määrä muita galakseja. Vaikka elämän synty on tieteelle vielä arvoitus, sen kehittymisen kulku yksinkertaisesta monimutkaiseen tunnetaan pääpiirteissään varsin hyvin.
Nykyinen käsityksemme ei varmasti ole viimeinen. Tiede kehittyy ja tarkentuu. Niin sen kuuluukin olla.
Mitä me tähän sanomme? Sen saman mitä luomiskertomuskin! Jumala on sen luonut, ja se on luotu hyväksi. Vaikka maailmasta löytyisi mitä omituista, vakaa uskoni on, että Jumala on universumin luonut, ja vieläpä hyvässä tarkoituksessa.
"Jumala on kaiken Luoja. Hän on sanallaan luonut koko maailmankaikkeuden. Tiede tutkii maailman synnyn arvoitusta sekä luonnon ja ihmisen kehittymistä. Usko luottaa siihen, että kaiken takana on Jumalan luova tahto ja rakkaus luomakuntaa kohtaan."
- Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismus. Uskontunnustuksen selitys, kohta 13 (1999).
i Héru as elye!
Henri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)